SUOJAINTEN KÄYTTÖ KOTIHOIDOSSA KORONA COVID-19 PANDEMIAN AIKANA

22.09.2021

1 (2)

SUOJAINTEN KÄYTTÖ KOTIHOIDOSSA KORONA COVID-19 PANDEMIAN AIKANA

Pirkanmaalla toimitaan Pirkanmaan sairaanhoitopiirin linjausten mukaisesti. Hengitystievirukset tarttuvat kosketuksen kautta (käsihygienia) ja hengitysteistä tulevien pisaroiden välityksellä noin kahden metrin päähän.

Kaikki käyttävät koko ajan kotihoidon toimistotiloissa ja muissa kokoontumisissa kirurgista suu- nenäsuojusta (tyyppi II). Kirurginen suu-nenäsuojain tulee olla jo toimistotilaan mennessä ennen kuin kohtaat ketään kahden metrin säteellä. Toimistotiloissa ollaan vain tarpeellinen aika. Ruokailut porrastetaan siten, että ilman kirurgista suu-nenäsuojusta (tyyppi II) olevilla työntekijöillä reilut turvavälit toteutuvat, myös työaikana tiimitilan ulkopuolella ruokaillessa. Ilman suojainta ollaan vain se aika mikä kuluu syömiseen, noin 15 min. Suojain riisutaan vasta, kun aletaan syömään ja välittömästi ruokailun loputtua puetaan uusi puhdas suu-nenäsuojain. Kirurginen suu-nenäsuojain poistetaan vasta toimistotilasta poistumisen jälkeen ja laitetaan jätteisiin. Tarkoituksena on estää työntekijöiden välisiä tartuntoja.

Visiiriä käytettäessä on huomioitava, että se ei suojaa asiakasta työntekijästä lähtöisin olevilta pisaroilta yhtä hyvin kuin kirurginen suu-nenäsuojus. Visiiri on alapuolelta avoin, joten se ei sovellu tilanteisiin, joissa työntekijä on erittäin lähellä asiakasta tai asiakkaan yläpuolella. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi vuoteessa olevan asiakkaan hoito ja tutkiminen.

Opeta asiakkaille hyvä yskimis- ja käsihygienia. Ohjeet eri kielillä löytyy netistä: https://aineistopankki.thl.fi/l/28Kmmw89m2Hn.

Asiakas, jolla ei ole hengitystieoireita tai muita Covid-19 infektioon viittaavia oireita

  •   Tavanomaiset varotoimet

  •   Pue asiakkaan kotiin mennessä kirurginen suu-nenäsuojus (tyyppi II) ennen kuin kohtaat siellä ketään.

  •   Tutkiessasi tai hoitaessasi asiakkaan ylähengitysteitä (nielun, nenän tai suun aluetta, hampaiden ja

    tekohampaiden harjaaminen) käytä kirurgista suu-nenäsuojusta (tyyppi II) ja silmäsuojainta tai visiiriä.

    Oireeton, karanteenipäätöksellä karanteeniin määrätty tai omaehtoisessa karanteenissa oleva asiakas. Myös kahdesti rokotettu oireeton asiakas, jolla on tiedossa oleva Covid 19- altistus, 14 vrk:n ajan altisuksesta (suositellaan pysymään kotona, vaikka ei ole määrätty karanteeniin)

  •   Pue asiakkaan kotiin mennessä kirurginen suu-nenäsuojus (tyyppi II) ja suojalasit, silmäsuojain tai visiiri

  •   Käytä tarpeen mukaan muita suojaimia tavanomaisten varotoimien mukaisesti.

    Kotihoidon video suojainten pukeminen ja riisuminen: https://www.youtube.com/watch?v=E9Z13T9qwko Laita aina kaikki käytetyt kertakäyttöiset suojaimet jätteisiin.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue 20.9.2021

Kotihoidon ohje

Infektioiden torjuntayksikkö/SR

Covid-19 voi tarttua jo kaksi päivä ennen oireiden alkua. Myös oireeton henkilö saattaa

toimia tartunnanlähteenä. Tässä linkki Taysin kotihoidon Korona-ohjeeseen: https://www.tays.fi/fi-

FI/Ohjeet/Infektioiden_torjunta/Suojaimet/Asumispalveluyksikoiden_kotihoidon_ja_te(113064)

Kirurgisen suu-nenäsuojuksen (tyyppi II) sijaan joissakin tilanteissa voi olla perusteltua käyttää myös pitkää

koko kasvot peittävää visiiriä. Tällaisia ovat esimerkiksi lääketieteelliset syyt. Esimiehen kanssa on sovittava

erikseen visiirin käytöstä.

2 (2)

Asiakas, jolla on hengitystieinfektio-oireita tai muita Covid-19 infektioon sopivia oireita, mutta oireiden syy on todennäköisesti jokin muu kuin Covid-19 (ei tiedossa olevaa altistumista Covid-19:lle)

Noudata käynnillä pisaravarotoimia tavanomaisten varotoimien lisäksi. Ripulia sairastavan hoidossa lisäksi kosketusvarotoimia.

  •   Pue asiakkaan kotiin mennessä kirurginen suu-nenäsuojus (tyyppi II) ja monikäyttöiset suojalasit tai visiiri. Desinfioi suojalasit tai visiiri riisumisen jälkeen desinfektioaineella (esim. Apowipe-, Easydes-, WetWipe Triamin desinfektiopyyhe tai Oxivir Plus 3,5%, Erisan Oxy+ 2%, Easydes käyttöliuosta ja kertakäyttöistä siivouspyyhettä) ja säilytä puhtaasti esim. puhtaassa muovipussissa kotikäyntilaukussasi.

  •   Pue asiakkaan kotiin mennessä kertakäyttöiset nitriilisuojakäsineet ennen kuin kosketat asiakasta tai pintoja. Suojakäsineiden käyttö covid 19-pandemian aikana – ohje https://www.tretasku.fi/web/hygieniaohjeistus/hygieniaohjeistus/koronavirus

  •   Pue asiakkaan kotiin mennessä kertakäyttöinen pitkähihainen suojaesiliina tai suojatakki ennen kuin kosketat asiakasta tai hänen lähiympäristöään. Ellei pitkähihaista suojavaatetta ole saatavilla, käytä hihatonta esiliinaa ja desinfioi käsivarret käsihuuhteella työasun hihaan asti suojaimia riisuessasi.

  •   Pue asiakkaan kotiin mennessä kertakäyttöiset nitriilisuojakäsineet ennen kuin kosketat asiakasta tai pintoja.

  •   Pue asiakkaan kotiin mennessä kertakäyttöinen pitkähihainen suojaesiliina tai suojatakki ennen kuin kosketat asiakasta tai hänen lähiympäristöään. Ellei pitkähihaista suojavaatetta ole saatavilla, käytä hihatonta esiliinaa ja desinfioi käsivarret käsihuuhteella työasun hihaan asti suojaimia riisuessasi.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue 20.9.2021

 Käytä kertakäyttöistä suojapäähinettä tai hiussuojaa, mikäli on huomattava eriteroiskeiden vaara.

Asiakas, jolla on varmistettu COVID-19 infektio tai vahva epäily Covid-19 infektiosta (tiedossa oleva altistuminen Covid-19:lle ja on oireinen)

Noudata käynnillä kosketus- ja pisaravarotoimia tavanomaisten varotoimien lisäksi.

 Pue ennen asiakkaan kotiin menoa venttiilitön FFP2- hengityksensuojain ja kertakäyttöiset suojalasit tai visiiri. (Jos hengityksensuojaimessa on venttiili, käytä suu-nenäsuojusta lisäksi sen päällä.)

Kotihoidon ohje

Infektioiden torjuntayksikkö/SR

  •   Käytä kertakäyttöistä suojapäähinettä tai hiussuojaa, mikäli on huomattava eriteroiskeiden vaara.

  •   Riisu FFP2- hengityksensuojain ja kertakäyttöiset suojalasit/visiiri asunnosta poistumisen jälkeen. Laita

    molemmat suojaimet suoraan jätteisiin.

  •   Kertakäyttöiset silmäsuojat tilataan Korista tuotekoodilla sangat 153096 ja visiiri 151167 (rajoitetusti

    saatavilla) tai sangat 193583 ja pitempi visiiri 193581.

  •   Hengityksensuojaimen pukemis- ja riisumisohje Hengityksensuojain FFP2 ja FFP3 pukeminen ja riisuminen (9).pdf

Asiakas, jolla on muu kosketus- tai pisaravarotoimia edellyttävä mikrobi esim. MRSA, Clostridium difficile

 Noudata lisäksi mikrobikohtaisia hygieniaohjeita.